Sunday, September 7, 2008

Kuusenpihkavoide - kansanlääkinnästä lääkkeeksi

Abilar-kuusenpihkavoide on rantautunut apteekkeihin. Turun Sanomat 7.9 2008 pääkirjoituksessaan raportoi Repolar-yhtiön tuotteen olevan ensimmäinen luonnonrohto, joka on hyväksytty lääkinnälliseksi tuotteeksi Suomessa.

Yksittäisiin potilaskuvauksiin perustuvaa näyttöä tuotteen tehosta vaikeahoitoisiin esim. painehaavoihin on jo 2000-luvulla ollut. Vuosina 2005-2007 tehtyyn tutkimukseen osallistui 11 terveyskeskusta. Tulehtuneiden, erittävien painehaavojen hoitoa koskevan tutkimuksen verrokkiryhmää hoidettiin tavallisella hydrokuituvalmisteella. Hydrokuituisten sidosten tarkoitus on imeä eritettä. Tuote muuttuu geelimäiseksi ja varmistaa haavan paranemiselle otolliset olosuhteet.

Uskomushoidosta näyttöön perustuvaksi

Tutkimusta kuusenpihkavoiteen koostumus ja mikrobiologiset mekanismit on tutkittu, haittavaikutukset ovat tiedossa - vaikutusmekanismit ovat tiedossa. Kuusenpihkavoide ei siis ole enää uskomushoito, se on hoito joka nykyisen parhaan tietämyksen valossa toimii.

"Perinnerohtojen joukosta löytyisi varmasti muitakin lääkinnällisesti kelpoja tuotteita, ellei matkassa olisi yksi mutka. LääMyyntiluvan saaminen edellyttää lääketieteellisiä tutkimuksia, tuotannon testaamisia ja hoitokokeita, jotka kestävät vuosia ja maksavat paljon."

Perinnerohdoista on löytynyt (esim. salisylaatti, jota löytyy useasta kasvista pajusta korianteriin on asetyylisalisylaattihapon, aspiriin alkuperä)ja toivottavasti jatkossa löytyy lisää tehokkaita vaikuttavia yhdisteitä, joita voidaan vielä jatkossa optimoida.

Näillä kuusenpihkasta valmistettu hoitovoide on hyvä esimerkki siitä, kuinka jako vaihtoehtohoitoihin ja koululääketieteen hoitoihin ei ole erityisen hyödyllinen. On olemassa ne hoidot, jotka toimivat; on olemassa ne hoidot, jotka eivät toimi. Kallis ja pitkä prosessi, josta TS:n pääkirjoitus hieman moittivaan sävyyn mielestäni kirjoittaa on se mekanismi, jolla hyödyllisyys osoitetaan suhteessa haittoihin.

Lähteet:

Turun Sanomat 7.9 2008

Kuusenpihkavoiteen vaikutukset haavan paranemisessa
Duodecim 2008;124(12):1364-9 Jouni Lohi ym.

No comments: